GOOD MORNING EVERYONE!
Samanlainen aamu kuin muutkin. Tällä kertaa emme kuitenkaan menneet collegelle, vaan tapasimme kaikki muut Plymouthin City Centressä (toisinsanoen, keskusta.) ! Kun saavuimme tapaamispaikalle Niekin kanssa, emme nähneet ketään muuta ryhmämme jäsentä, joten päätin hakea viereisestä kaupasta välttämättömiä tarvikkeita kuten hammastahnaa yms. Kaupan nimi oli "Poundland" ja nimensä mukaisesti kaikki tuotteet olivat yhden punnan! En aluksi uskonut koko hommaa, mutta kun otin kolme ostostani ja menin kassalle maksamaan ne, hinta oli kuin olikin kolme puntaa! Nyt tiedän ainakin minne meikä menee, kun haluan jotain pikaisesti ja halvalla. Tietysti riippuen MITÄ tarvitsen, haha!
Kun tulin ulos kaupasta, Niek odottelikin minua ja paikalle oli saapunut muita vaihtareita. Emme joutuneet odottamaan kauaa koordinaattoriamme ja saimme myös pienen sadekuuron niskaamme, virkistävää!
Kun kaikki olivat saapuneet tapaamispaikalle, jatkoimme siitä pankkiin, jossa jokaiselle hoidettiin oma pankkitili Plymouthissa oleskelun ajaksi. Korttimme saamme vasta maximissaan viiden päivän kuluttua, jolloin myös hankin itselleni toisen SIM-kortin vain englannin sisäiseen käyttöön. Muutkin vaihtarit aikovat tehdä saman, tällä tavalla voimme pitää yhteyttä hyvin englannissa olon ajan.
Älkää huoliko, suomen SIM-korttini on toiminnassa ja numeroni myös, mutta koska se maksaa niin vietävästi pidemmän päälle käyttää sitä, aijon hankkia toisen SIM-kortin tavallaan vain englantia varten.
Pankin jälkeen kävimme pienellä kävelyreissulla ympäri Plymouthia. En vain väsy Plymouthin kehumiseen, anteeksi tästä. Aivan mahtavat ja kauniit maisemat, veikeät ja pienet kadut, pienet puodit puhumattakaan hellyyttävistä vanhanaikaisista kylteistä!
Tuossa oli muutama kuva, jonka otin ensimmäiseltä kävelyetapilta ennen kuin söimme eväämme. Host familyni äiti oli hankkinut meikää varten ruisleipää taloon. Ihana ele ja ruisleipä kyllä teki tehtävänsä! Kuvat eivät ole välttämättä parhaita mahdollisia, mutta ne ovat mitä AEE SD20 actioncameralla saa otettua, en nimittäin ottanut järkkäriäni mukaan matkalle. Ehkä saan sen jossain vaiheessa tänne, jos mieli tekee kuvata oikein olan takaa!
Nähtiin myös karhu eiku koira eiku mikä toi on? Koirahan se ja oiiiikein suloinen pikkupallero!
Kiertelimme lisää, syötiin eväät, otettiin ryhmäkuva ja matka jatkui taas! Kun olimme kiertäneet vanhan linnakkeen kokonaan, oli ohjattu ohjelmamme ohi ja vapaa-aikamme alkoi! Menimme ryhmänä City Centreen ja ostoskeskukseen, josta sain ostettua itselleni uudet kengät, tohvelit sisäkäyttöä varten (host familyn luona kuljetaan alakerrassa kengät jalassa) ja uuden hatun! Nämä kolme ostosta maksoivat YHTEENSÄ vaivaiset 10 puntaa! En itse ainakaan saa päähäni suomessa paikkaa, josta saa hyvän flat capin, kengät ja tohvelit alle..... 13 euroon jos nyt pikaisesti muistelisin oikein punnan ja euron eroa?
Tuossahan nuo. laatu on hyvää eikä hinta huimaa päätä! (taino mietitään sitä laatua vähän myöhemmin...)
Kauppojen jälkeen kävimme koko ryhmän voimin kahvilla ja sitten kohti kotia jälleen kerran. Ruokaa, lenkille, suihkuun ja iltateet. Nyt sitten menossa nukkumaan ja huomenna aikaisin aamulla menen yksikseni vähän kiertelemään kaupunkia ja koulu alkaakin vasta klo 16 ja kestää kello 21:30 asti! Practical practice, here I come! Koitan saada kuvia käytännön harjoittelusta, joten toivotaan, että saan heilua kameran kanssa siellä!
Stay tuned for more, Starblom out!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti