Viimeinen päivä, viimeinen illallisen pito yhtenä porukkana, viimeinen päivä Plymouthissa. Haikeaa oli aamupalalla, kun tiedosti tämän.
Päivä kuitenkin lähti käyntiin sillä, että tapasin unkarilaisten vaihtereiden ja parin muun vaihtarin kanssa kaupungilla klo 13 aikoihin ja kävimme parissa kaupassa, syömässä ja koululle kello kolmeksi.
Alettiin valmistelemaan host perheiden illallista, joka alkaisi klo 18. Paikat kuntoon ja kaikilla on hauskaa, joskin yleisesti ihmisistä huomasi, että mieli ei kuitenkaan ole niin korkealla... Eikä mikään ihme.
Illallisella alkuruoat tilattiin, jonka jälkeen pääruoka ja jälkiruoka oli buffét tyylisesti. Pääruoista löytyi mm. ruotsalaisia lihapullia ja italialaista cannelonia, perunaa ym. ja jälkiruoista löytyi sitten mm. omenastruudelia (ei jumankekka kun varmaan kirjoitan kaiken väärin)
Flambeeraustakin piti olla, mutta ensimmäisen lautasen jälkeen PALOHÄLYTIN alkoi soimaan ja nohh.... You do the math HAHA! Ei siinä, palokuntaa ei tarvittu, mikään ei ollut hätänä ja saimme jatkettua illallista. Ilman flambeerausta tosin... Loppuilta meni sitten mutkattomasti, hyvin, hauskasti ja rauhallisesti. Itse olin baaritiskin takana koko illan ruotsalaisen vaihtari Jasminin kanssa. Sen takia varmaan kaikki menikin niin putkeen eikun..
Koko illallisen jälkeen sitten odotin, että kaikki vieraat lähtivät ja sitten ilmoitin kaikille vaihtareille ja koordinaattorillemme, että minulla on video heille. Video tästä koko ensimmäisestä kuukaudesta.
Kukaan ei kuitenkaan arvannut, että minulla oli videon lopussa yllätyksenä heille pieni puhe minulta.
Päätin, että oli tarpeeksi koskettavaa tehdä se puhe vain, niin ei tarvitse itkeä sitten itse videota katsellessa. Noh kuinkas sitten kävikään. Eihän siellä kukaan ollut itkemättä.
Halien, kiitosten ja parin naurun jälkeen lähdimme sitten viimeisen kerran koko porukalla juhlimaan.
En tiedä, oliko se hyvä juttu vai huono, kun saksalainen ja unkarilainen sanoivat minulle, että ei voi enää katsoa minuun ilman että alkavat itkemään... Ja eihän meikäläinenkään voinut olla itkemättä, kun latvialainen vaihtari sitten sanoi minulle, että "You are that kind of a person... That everybody wants to be with when they grow up." en nyt ihan sanasta sanaan välttämättä muista joten saattaa olla myös grammar virhettä joukossa, mutta se kyllä herkisti.
Meikäläisellä vain tulee kaikkia näitä ihania ihmisiä ikävä. Tätä kun kirjoitan niin herkistyy jo niin miten ihmeessä voin olla ilman näitä ihmisiä? Argh kun elämä on välillä epäreilua, miksei vaan voida jäädä tänne vielä pidemmäksi aikaa kaikki?
Kuvasta puuttuu mm. muutama unkarilainen ja muutama muu vaihtari, mutta halusin jonkinlaisen ryhmäkuvan tähän pistää. Ah niin ihania ihmisiä!
Saatte jossain vaiheessa kokonaisen ryhmäkuvan, lupaan tämän! Itsekin haluaisin sellaisen...
Stay tuned and safe, Starblom cries and goes away!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti